Matkakertomus Botswanasta: takaisin Okavangon suistoon

Afrikka-asiantuntijamme Winnie vieraili Okavangon suistossa toukokuussa 2019, kahdeksan vuotta ensimmäisen Botswanan-matkansa jälkeen.

Ensimmäinen asia, jonka huomaan, on tuoksu.

Okavangon suistolla on oma ominaistuoksunsa. Muistan sen edelliseltä vierailultani, ja kaikki tuntuu samanaikaisesti jotenkin salaperäiseltä ja oikealta. Ilmassa tuoksuu villi salvia. Pensaikot ovat ihmisen korkuisia, ja aina salviapensaan yli ajaessamme voimakas tuoksu tunkeutuu sieraimiini.

Olen Botswanassa keskellä Okavangon suistoa matkalla Moremin riistansuojelualueen läpi kohti Khwain aluetta, joka sijaitsee suiston itäosassa. Khwai on niin kutsuttu ”concession”-alue, mikä tarkoittaa, että paikalliset asukkaat hallitsevat sitä itsenäisesti ja tuotot käytetään paikallisten hyväksi. Tämä tarkoittaa myös, että paikalliset asukkaat säätävät paikalliset säännöt, mikä Khwain alueella tarkoittaa, että toisin kuin valtion alueisiin kuuluvassa Moremissa, Khwaissa safariajelulle voi lähteä myös pimeän tultua ja tieltä voidaan joskus poiketa ”offroad”-tyyliin.

Maisemat ovat erittäin vaihtelevia. Joitain alueita hallitsevat valtavan kokoiset mopanepuut, jotka viihtyvät hyvin savisessa maassa. Toiset alueet taas ovat lähes aavemaisen näköisiä. Alavin maasto jää ajoittain veden alle, jolloin puut kuolevat. Kun vesi imeytyy maahan, lehdettömät kelot seisovat tyhjyyden keskellä kurottaen hopeanhohtoisia oksiaan kohti taivasta. Okavango on kuitenkin suisto, joten tietyissä paikoissa vettä on ympäri vuoden. Vesi on peräisin joko Angolan vuoristoista tai se sataa maahan sadekaudella. Ja missä on vettä, siellä on vehreää luontoa. Haikarat seisovat yhdellä jalalla. Papukaijat ja mehiläissyöjät lentelevät vesirajassa ja vievät lähes – mutta vain lähes – huomion virtahevoilta.

Botswanassa minuun tekee aina suurimman vaikutuksen se, että maa tuntuu edelleen villiltä ja koskemattomalta.

Osa Okavangossa elävistä norsuista on saapunut tänne Zimbabwesta, Namibiasta ja Angolasta. Ne pakenevat sisällissotia ja salametsästäjiä, ja vaikka Angolan sisällissota on jo kauan sitten päättynyt, norsuilla on…noh, norsun muisti. Muistojen on haalistuttava vielä useiden sukupolvien ajan, ennen kuin ne uskaltavat palata ”kotiin”. Mutta se, että ne voivat palata kotiin koska haluavat – että mikään raja tai aita ei estä niitä – on minusta ihmeellistä.

Täällä ei myöskään näe kovin paljon muita turisteja. Botswanalla on varsin kalliin safarimaan maine, ja sitä pidetään vain kaikkein varakkaimpien matkakohteena. Väittämässä on kyllä tietyin varauksin perääkin, mutta sen ansiosta matkailija voi kokea täällä olevansa keskellä villiä luontoa, kun yhtä leopardia ei tarvitse jakaa monen muun safariauton kanssa!

Oman lisänsä autenttisuuteen tuo se, että kaikki Botswanan telttaleirit ovat koko ajan liikkeellä, koska niiden ei haluta häiritsevän luonnon kiertokulkua. Täällä luonto ja eläimet määräävät tahdin.

Missä päin Botswanaa käynkin, tunnen aina olevani mukana BBC:n luonto-ohjelmassa – jossa tuoksuu villi salvia.

Winnie, TourCompass