Matkakertomus Tansaniasta: Osiligilai Maasai Lodge

Afrikka-asiantuntijamme Winnie vieraili maaliskuussa 2019 Tansaniassa sijaitsevassa Osiligilai Maasai Lodgessa, jossa hän pääsi tutustumaan kiehtovaan masaikulttuuriin.

Kello on runsaan vartin yli kuusi, kun kuulen Marthan rapistelevan mökkini ulkopuolella. ”Madame, toin kahvia.” Otan kiitollisena vastaan kupin, veden ja murukahvin. Nukuin ovi auki, ja Marthan takana voin aavistaa Kilimanjaron ääriviivat, jotka tulevat pikku hiljaa esiin aamuauringon valjetessa.

Olen Osiligilai Maasai Lodgessa, joka sijaitsee Tansaniassa runsaan kahden tunnin ajomatkan päässä Moshista. Saavuin perille edellisenä päivänä, ja harvoin olen nähnyt mitään niin kaunista. Maisema muistuttaa lähinnä ylämaita. Karua ympäristöä koristavat siellä täällä matalat pensaat, lukemattomat kivet ja kellanvihreä ruoho. Lodgen lähiseutu on tasaista, mutta horisontissa kohoavat kukkulat ja vuoret – toisella puolella majesteettinen Kilimanjaro ja toisella puolella Meru.

Matkan varrella ohitimme monta pientä masaikylää. Lapset juoksivat auton perässä ja vilkuttivat niin lujaa kuin pystyivät. Välillä vuohet tukkivat tiemme, ja siellä täällä saatoimme nähdä kukkulan huipulla seisovan masain ääriviivat – ehkä he olivat yhtä lumoutuneita maisemista kuin minäkin?

Masai-lodgen perusti eräs intoa täynnä oleva masai, jolla on suuria suunnitelmia heimonsa varalle. Tai kuten hän sen sanoi jutellessaan kanssani: ”jos lehmämme kuolevat sateen puutteen vuoksi, kuolemme myös me. Lastemme on käytävä koulua, ja meidän on opittava selviytymään uudella tavalla ilman, että joudumme välttämättä luopumaan kulttuuristamme ja perinteistämme.” Niinpä hän keräsi rahoituksen ja rakennutti tämän lodgen, jossa hän nyt tarjoaa majoitusta minun kaltaisilleni vierailijoille. Täällä voit päästä tutustumaan aitoon masaikulttuuriin mukavuudesta tinkimättä. Lodgen varustuksiin kuuluu niin uima-allas kuin saunakin, ja mökeissä – joita on yhteensä 11 – on omat WC:t ja juokseva (lämmin!) vesi suihkua varten.

Perille saavuttuamme meidät otettiin vastaan laulun ja tanssin merkeissä. Masait ovat iloinen kansa. He hymyilevät paljon, ja heidän tanssinsa on täynnä energiaa. Tanssin pyörteissä he voivat hyppiä hämmästyttävän korkealle niin, että vaikuttaa siltä kuin heillä olisi siivet kantapäissään. Opimme myös, että vieraan saapuessa masaikylään hänelle on tapana juottaa tilkka lehmän verta. Yksi nuori masai ohjeisti meitä näin: jos olet kasvissyöjä, sinun ei tarvitse juoda verta, mutta parasta olisi, jos jokainen maistaisi edes vähän, koska kyseessä on kuitenkin tärkeä perinne. Harkitsin jo vakavasti kasvissyöjäksi ryhtymistä edes yhden päivän ajaksi, mutta lopulta ajattelin kuitenkin, että Roomassa on parempi tehdä niin kuin roomalaiset tekevät, ja nielaisin muutaman kulauksen viileää punaista nestettä. Tämän rituaalin jälkeen minut johdatettiin omaan masaimökkiini.

Innostukseni oli lähes lapsenomaista.

Majoittuisin pyöreässä savimajassa, jossa oli oikea olkikatto. Mökissä oli puuovi, ja huoneen keskellä oleva sänky oli peitetty mitä kauneimmilla punaisilla peitteillä ja tyynyillä. Värikkäät tekstiilit muodostavat huikean kontrastin yksinkertaisessa savimajassa. Martha näyttää minulle puoliseinän takaa löytyvän vetovessan ja suihkun. Kiersin ja katselin mökkiäni suu auki hämmästyksestä. Juoksevan veden ja WC:n lisäksi ihastelin satoja katosta roikkuvia helminauhoja ja niihin kiinnitettyjä erivärisiä, erimuotoisia ja erikokoisia koristemedaljonkeja. Huoneessa kävellessään niihin ei voi olla törmäämättä. Koristeina ne ovat tietenkin erittäin epäkäytännöllisiä, mutta tiedän jo nyt, että jotain samanlaista aion kehitellä omalle terassillemme kotona – ja tiedän senkin, että joudun taistelemaan sisustusvalinnoistani puolisoni kanssa… Huone on todella viihtyisä, ja kaiken lisäksi omalta sängyltäni avautuu näköala Kilimanjarolle.

>

Meille tarjoillaan kahvia, jolla voimme huuhdella viimeisetkin lehmänveret, ja sen jälkeen on vuorossa keihäänheittoa – ja taas kerran tanssia, hyppyjä ja leveitä hymyjä. Ennen vanhaan masait metsästivät leijonia, mutta nykyään nuoret miehet tyytyvät keihästämään hengiltä isoja kantoja. Kun kanto on vihdoin päihitetty, aurinko on laskenut sen verran alhaalle, että alkaa olla ”sundownerin” aika. Meidät johdatetaan pitkin kapeita polkuja korkean ruohon läpi kukkulalle, jonka huipulta avautuu uskomattoman kaunis näköala ympäröivään maisemaan, Kilimanjarolle ja Merulle.

Ohjelmassa on lisää tanssia, pientä purtavaa ja viileää olutta illan lempeässä lämmössä auringon laskiessa Meru-vuoren taakse. Silmänkantamattomiin jatkuvat ruohikot ja siellä täällä kohoavat pienet kukkulat verhoutuvat upeisiin violetin, punaisen, keltaisen ja oranssin sävyihin – aurinko tarjoaa meille tänä iltana todellisen valoshow’n.

Pimeän tultua saamme maistaa nuotiolla paistettua vuohta, joka on sekin autenttinen masaiherkku. Normaalisti en välitä edes karitsanpaistista, mutta koska olen päättänyt ajatella ”roomalaisittain” (ja koska masait kertovat teurastaneensa vuohiparan varta vasten!), hyväksyn kohtaloni ja otan kiitollisena vastaan tarjotun vuohiaterian. Vuohi maistuu luonnollisesti hyvin vuohiselta, ja lihaa joutuu pureskelemaan pitkään, aivan kuin purukumia. En ole kuitenkaan hienoisen huijauksen yläpuolella: kun kokkien kauhuksi jaloissamme yhtäkkiä kipittää kissa, on täysin mahdollista, että lautaseltani putoaa pala tai pari maahan ja parempiin suihin. Kaikeksi onneksi kanssamatkustajamme pitävät paistettua vuohta todellisena herkkuna, joten he hotkivat suurimman osan. Minä puolestani keskityn odottamaan vesi kielellä kolmen ruokalajin illallista, jonka tiedän olevan vuorossa seuraavana ?.

Vatsa täynnä ruokaa ja ajatukset täynnä elämyksiä palaan masaimajaani, jossa nukun kuin pieni vauva aina siihen asti, kun Martha herättää minut kahveineen.

Hyppään sängystä kuin vieteriukko, nappaan shukan (tyypillinen masaivaate) ympärilleni ja asetun pienelle terassilleni nauttimaan aamusta. Edessäni kohoaa mahtava Kilimanjaro kaikessa komeudessaan. Yhtäkkiä auringon ensi säteet pilkistävät vuoren huipun takaa. Ihoni nousee kananlihalle, kun ajattelen kaikkia niitä kiipeilijöitä, jotka ovat nousseet varhain aamulla ja seisovat nyt vuoren korkeimmalla huipulla Uhuru Peakilla ja katselevat samaa auringonnousua.

Tiedän olevani etuoikeutettu, koska olen saanut elämässäni matkustaa todella paljon. Olen ihaillut auringonnousua Ulurulla Australiassa ja Pöytävuoren huipulla Kapkaupungissa. Olen ihastellut keskiyön aurinkoa järven yllä Pohjois-Ruotsissa. Olen nähnyt auringon värjäävän Grand Canyonin hehkuvan punaiseksi ja valaisevan jylhien vuorten kyljet Andeilla. Tänä aamuna istun kahvikuppi kädessä Osiligilai Maasai Lodgessa Kilimanjaron juurella, ja tämä hetki pääsee itseoikeutetusti kokemieni maagisten auringonnousujen listalle.

Tunnelmaani haittaa pikkuisen vain se, että kahvi maistuu vuohelta!!

Winnie, TourCompass